Monet nykypäivän veroista olivat käytössä jo antiikissa. Verotuksesta päättäminen on siirtynyt itsevaltiaalta parlamentille ja verotuksen taso noussut. Kun ennen verovaroin käytiin sotia, nykyään niillä ylläpidetään hyvinvointivaltioita.
Jutun otsikko viittaa käsittelymme lyhyyteen, ei itse verotuksen historiaan. Verotuksella on pitkä historia.
Varhaisemmat kultturit keräsivät veroja huomattavasti vähemmän kuin mikä on nykypäivän tilanne. Muinaisessa Kreikassa ja Roomassa tullimaksut olivat yksi varhaisimmista verotuksen muodoista. Hallinnollisesti tällaisten ulkoisten verojen käyttöönotto oli helpompaa kuin maan sisäisten. Roomalaisille tuli kyllä käyttöön koko joukko erilaisia verotuksen muotoja. Näitä olivat maavero, henkivero, perintövero ja kulutusverot. Epäsuorista veroista mainittakoon Julius Caesarin määräämä yleinen myyntivero (centesima rerum venalium), joka oli 1 % suuruinen.
Verotusta harjoitettiin myös "veronvuokrauksen" kautta, eli veronkannosta vastasivat paikalliset tahot, jotka tilittivät valtiolle kiinteän tai jonkin prosenttiosuuden keräämistään veroista. Julius Caesar lopetti tämän veronvuokrauksen ja hänen aikanaan veroa alkoivat keräämään valtion virkamiehet, mutta veronvuokrauksella on kyllä myöhempinä aikoina ja muissakin valtioissa ollut tärkeä rooli. Heikompi keskusvalta on niiden avulla voinut kerätä resursseja alueeltaan, toisaalta se on osaltaan lisännyt kansan ahdinkoa huonoina aikoina, kun hallitsijan lisäksi paikalliset "päälliköt" ovat varsin mielivaltaisesti voineet lisätä verorasitusta.
Verotuksen alkujuuret ovat osin sotaisia. Veroja on kerätty valloitetuilta alueilta ja myös sotaväenoton voidaan katsoa hyvinkin olleen ja olevan yksi verotuksen muoto. Verotus on ollut hallitsijoiden valtapyrkimysten mahdollistaja. Myös näkemys varhaisempien kulttuurien maltillisemmasta veroasteesta saattaa muuttua, jos sotaväenotto lasketaan mukaan verorasitukseksi. Verotuksen määrää on myös jouduttu nostamaan sota-aikoina huomattavasti. Toisaalta verojen kautta on suojattu valtion rajoja, pidetty yllä järjestystä ja tarjottu apua katovuosina ja hädänalaisille.
Keskiajan ja uuden ajan Euroopassa oli paljon keskinäistä kahnausta ja sotia sen eri valtioiden välillä. Tämä vaati resursseja ja pakotti niiden hallitsijat neuvottelemaan paikallisten eliittien kanssa verotuksen järjestämisestä. Hallitsijat joutuivat luomaan neuvottelujärjestelmiä tasapainoisen ja eri osapuolten mielestä oikeudenmukaisen verotuksen luomiseksi. Tämä on mahdollistanut myös talouselämän voimakkaan kehittymisen myöhemmin. Valtiot ovat myös alkaneet ottaa velkaa, alunperin sotaretkiään rahoittaakseen. Tämä velanotto on myös ajan mittaan luonut taloudellista keskinäisriippuvuutta sekä edelleen kehittänyt yhteiskunnan sopimusjärjestemiä.
Verotuksen epätasapaino on aiheuttanut suuria mullistuksia. Esimerkiksi Ranskan vallankumouksen 1789 voi suurelta osin katsoa aiheutuneen verotuksen epäoikeudenmukaisuudesta. Myös Amerikan siirtokuntien irtautuessa Iso-Britanniasta yksi syy oli emämaalle maksetut epäoikeudenmukaisiksi koetut verot.
Toisaalta sodat ovat aiheuttaneet suuria mullistuksia verotukseen. 1900-luvun alussa ennen maailmansotia Länsi-Euroopan rikkain 10% hallitsi 90% varallisuudesta. Sodat hävittivät inflaation ja muun tuhon myötä eniten juuri rikkaimpien varallisuutta. Sotien jälkeen Länsi-Euroopassa luotu hyvinvointivaltio sai rahoituksensa verotuksen avulla. Toisen maailmansodan myötä tuloveroa on alettu kantaa tukeutuen suurempaan veropohjaan, arvonlisävero otettu käyttöön ja useammat ihmiset ovat tulleet verotuksen piiriin. Tuloverotusta on muutettu progressiiviseksi, eli rikkaammilta on alettu vaatia suurempaa panosta kuin köyhemmiltä. Tämän voi ajatella olevan oikeudenmukaista seurausta kansan uhrauksista sotaponnistelujen ja sotapalveluksen muodossa. 1980-luvulla rikkain 10% hallitsi enää 60% varallisuudesta. Tämä varallisuuden tasa-arvoistumiskehitys on kääntynyt jälleen toiseen suuntaan viime vuosikymmeninä.
Nykypäivänä verotuksen taso on huomattavasti kohonnut varhaisiin aikoihin verrattuna. Verojen keruu tapahtuu rahana, eikä enää erilaisina hyödykkeinä. Veroista päättäminen tapahtuu parlamentaarisesti, eikä yksinvaltaisesti. Verojen keruu tapahtuu virkakunnan toimesta, eikä sitä ole ulkoistettu paikallisille "nokkamiehille". Verotuksen painopiste on myös siirtynyt enemmän kulutusverojen, kuten arvonlisäveron tai myyntiveron suuntaan, myös henkilökohtaisen verotuksen painoarvo on kasvanut. 1900-luvun loppupuolella siirryttiin liikevaihtoverosta arvonlisäveroon. Arvonlisävero on hiljattain kohdannut haasteita johtuen kansainvälisyyden ja verkkokaupan kasvusta sekä digitalisaatiosta.
Kehitysmaiden ja kehittyneiden maiden verotuksen yksi eroavaisuus on, että jälkimmäisissä se painottuu enemmän henkilökohtaiseen verotukseen, arvonlisäveroon ja sosiaaliturvamaksuihin (payroll tax) kun taas kehitysmaissa yritysverotuksen suuntaan. Toki kehittyneissä maissa veroja myös kerätään huomattavasti enemmän.
Korkea verotus on yksi hyvinvointivaltion edellytyksistä ja erityisesti arvonlisäveroa on pidetty ainakin teoriassa hyvin tehokkaana verojen kerääjänä.
Kirjoittaja:
Lähteet ja lisätiedot:
Encyclopedia Britannica: History of Taxation
Antti Kujala: Voudintileistä veroparatiiseihin, verotuksen historia, 2021
Wikipedia: Centesima rerum venalium
Virtues and Fallacies of VAT, An Evaluation after 50 years, ed. Robert F. van Brederode, 2021
Julkaistu: 11.3.2022
ALV on yksi kolmesta suuresta verolähteestä
ALV:n osuus kaikista veroista on 21,9%. ALV on tasavero, kuluttajan vero ja takaa laajan veropohjan.